Helveti kiirus

Heeipsan!

Koulussa pitää kiirettä, eikä hetkeäkään ylimääräistä aikaa mun päivissäni ole, joten en nyt ehdi kovin pitkää postausta kirjoittaa. Aattelin kumminkin näin ilmoitella olevani kumminkin hengissä.. ainakin toistaiseksi.

Viikko mennyt laihdutuksen kannalta tosi hyvin, enkä itseasiassa ole pitkiin aikoihin päässyt näin hyviin tuloksiin sortumatta ahmimaan. Painoin tänä aamuna 53.9kg. Huomenna punnitessani uskon painon pysyneen samoissa tai tippuneen 100-300g, söin tänään nimittäin hieman enemmän kuin tavallisesti, ettei kehoni joutuisi säästöliekille. Saa nähdä, oon jokatapauksessa ihan positiivisin mielin tilanteestani tällä hetkellä.

Koulu ahistaa...

600kcal/100g !!!!!

Ei helvetti, että mua vituttaa! Tai ennen kaikkea ahdistaa.
Menin tuossa viime viikon perjantai aamuna pyörtymään energianpuutteen takia. Perhe ei tietenkään tiedä mun syövän päivässä kun vain pienen kouluruoan ja siinä kaikki. Tähän mennessä toimivin keino mulle laihtua, koska saan hieman energiaa kouluun, en sorru mässäilemään jos syön edes hieman ja laihdun silti n. 1kg päivässä. Tänä aamuna vaaka näytti 55.1kg. Sunnuntaina painoin 58.5kg lauaisen alkoholinkäytön takia.

Palataan siis mun päätäni tällä hetkellä kaivertamaan asiaan. Tän pyörtymisen seurauksena äite nimittäin teki päätelmän, että juon liikaa vettä, jonka takia suolat liukenee liian nopeasti ja siksi pyörryin. Ja tästälähin mulle vaikka pakkosyötetään kourallinen suola.vitun.pähkinöitä ja pullo vishyä päivässä. Se kalorimäärä mitä ne pähkinät sisällään pitää karmii mua...

Mörkö

Hah saatanan kasa paskaa, tiedän sinun kuulevan minut.
Vastaa.
Vastaa.  
Vastaa!
Tiedätkös, olet heikko. Et tule voittamaan tätä. Olet pilannut kaiken.
Tiedän, että rakastat minua. Sen kovin usein kerrot minulle. Mikset vastaa?
Olet velkaa, niin paljon velkaa. Ota vastuu ja kanna se. Kanna!
Kidutan sinut hengiltä omiin heikkouksiisi. Kuolet. Ensin kärsit. 

Pitkään



autamuaautamuaautamuaautamuaautamuaautamua

mä hukun

mä rakastan

.

Yksinäinen keiju

Yksinjäämisen pelko...
Taasko olen tässä pisteessä? Hiljalleen rakkaat ihmiset unohtavat minut taas. Sitä en näin toista kertaa kestäisi. Tiedän jo aivan liian hyvin miten tämä kaava menee. Olen yksin, vetäydyn kaikesta sivuun, vietän viikonloput sängyssä maaten, ahdistun, kuulen ja näen olemattomia, viiltelen, itken itseni uneen niin kauan kuin kyyneleet riittävät... ja kun ei riitä, elämä tuntuu jo turhalta, pelottavan turhalta. Tietysti nyt puhuin vain pinnallisesti asioista, mutta nyt en osaa niihin syvällisemmin näin kirjoituksen muodossa perehtyä. Ei niitä mietteitä sanoiksi saa...
Tunne siitä, ettei kukaan välitä, että ketään ei kiinnosta voitko sä hyvin vai huonosti on surullisinta mitä henkilökohtaisesti tiedän. Johtuu tietenkin mun omista kokemuksistani. Porukka hullaantuu vain uusiin ihmisiin, katselee heitä pari kuukautta, jonka jälkeen tulevat pyytelemään anteeksi...jos tulevat, riippuen siitä mikä heidän oma senhetkinen tilanne on.
Asiat eivät vielä ole tämän suhteen huonosti. Pelko siitä, että ne etenevät huonompaan suuntaan on kumminkin järkyttävän suuri. Ahdistaa...

Ojasta pientareelle ja takaisin

Ikinä en ole selättänyt näin suurta himoa syödä! Kerrankin saan olla ylpeä itestäni. Jotain positiivista näin viikonlopun herkuttelujen jälkeen... Jep, taas romahdin syömään perjantaina ja samaan tahtiinhan se koko viikonloppu meni.
Tällä hetkellä vietän 48:tta tuntia paastoten. Hiema on heikko olo lässynlää samaa paskaa mitä aina ennenkin. Torstaina viimeistään todennäköisesti sorrun syöpöttelemään niinkun aina... Nooh, yritetään nyt kumminkin, kai mulla joskus on mahdollisuus onnistua...ehkä

Iltoja

Moikkavaanmoi!:)
Eivaan, unohdetaan heti kättelyssä tuo yltiöpositiivisuus ja palataan todellisuuteen... Ensiksikin saan taas olla pahoillani siitä etten ole pitkään aikaan kirjoitellut. Jos totta puhutaan, en ole vain kehdannut ilmoitella itsestäni ja säälittävistä epäonnistumistani. Maailmani ja tämä laihtumisprokkikseni nyt on ollut pelkkää alamäkeä sitten viime postauksen. Paastoillut kyllä olen, mutta myös syönyt kaiken joka ainoa kerta takaisin. Saanut myös järkyttäviä ahdistuskohtauksia, joista myös osa mun ystävistä tietää. Tai oikeastaan mun ainoa ystävä.. Noh parempi yksi hyvä, kuin monta huonoa.
Nyt uskon kumminkin tehneeni muutoksen. Aloitin paaston sunnuntaina 28.9 klo: 22. Tänään, 1.10 oksensin aamulla vatsahapot ulos. Tajusin siinä kohtaa menestyväni pitkällä tähtäimellä paremmin mikäli syön nyt kevyen aamupalan ja paastoan taas niin pitkään kunnes taas olen tilanteessa, jolloin on pakko syödä edes hieman. Seuraavan kerran syön huomenna klo neljän aikoihin kaalikääryleen. Pidemmälle en ole suunnitellut, koska ympärilläni on kumminkin ihmisiä vahtimassa ja ruokien skippaaminen on hyvin vaikeaa. Joka tapauksessa olen liikkeellä kerrankin oikein asentein ja HALUAN onnistua!
Te rakkaat seurailijani olette mulle muuten todella tärkeitä ja kommenttinne merkitsee oikeasti äärettömän paljon! Kiitos niistä:) En ole vielä saanut tämän paastojakson aikana hallitsemattomia himoja, mutta jos tiedätte hyviä keinoja niiden hallitsemiseen niin kertokaa. Himot on mun suurin kompastuskiveni...
 Kahvilla jatketaan 

hmmh...

Kyllä, tiedän olevani petturi... blogini suhteen nimittäin. Nyt ei jaksa, ei pysty. Olen lihava möykky vailla paikkaa tässä rumassa maailmassa. Tänään klo 16 alkoi torstai iltapäivään asti kestävä paasto. Tai ainakin yritys sellaisesta...Olen toivoton surkimus. Tähän taas lopetan viestini...lyhyeen..